Koulujen sulkuaika ja katovuosi ovat koetelleet Ugandassa

One Wayn kummiohjelmassa mukana olevien ugandalaisten koululaisten tilanne oli koulujen liki kahden vuoden sulkuaikana muuta maata parempi. Kummiohjelman lapset ovat edistyneet opiskelussa hyvin, ja opetussuunnitelmaa sekä opetuksen laatua on seurattu myös koronan aikana.

Ugandan koulujen muita maita pidempään jatkunut sulkuaika jätti moniin lapsiin jälkensä, eniten tilanne kosketti ala-asteella olevia. Noin puolella maan koululaisista opiskelu loppui kokonaan. Median kautta jaettu opetus ei saavuttanut köyhimmässä asemassa olevia.

Koulusulkujen vuoksi teiniraskauksien määrän arvioidaan nousseen 23 %:lla. Myös liian varhain solmittujen avioliittojen määrä on lisääntynyt, ja monet lapset ovat joutuneet tekemään töitä. Tutkimusten mukaan noin 30 % lapsista ei todennäköisesti enää palaa kouluihin, vaikka ne aukenivat tammikuussa 2022. On myös arvioitu, että noin 4300 koulua pysyy suljettuna taloudellisten ongelmien vuoksi.

Kaweerin uusi koulurakennus loppusuoralla

One Wayn koulurakennusprojekti Kaweerissa termiittien syömän koulun tilalle on edennyt seinien ja katon korkeuteen. Ikkunat ja ovet pitäisivät vielä sadeveden ja varkaat loitolla, ja koulutarvikkeet sekä seinärakenteet pysyisivät kunnossa. Myös uusia pulpetteja tarvitaan termiittien tuhoamien tilalle. Koulunkäynti on köyhille lapsille todella tärkeää heidän tulevaisuutensa kannalta.

Katovuosi aiheuttaa nälänhätää

Kuivuuden jälkeen Ugandassa saatiin vihdoin sadetta, jonka myötä viljelykasvit alkoivat kukoistaa. Pavun ja maissin kukinta oli hyvä, mutta rankkasateet pilasivat lupaavasti alkaneen sadon pelloille. Papujen sisältämä kuitu auttaa pitämään kylläisyyden tunnetta yllä. Maissi taas on ugandalaisten perusruokaa, josta saadaan monia nopeasti imeytyviä vitamiineja ja ravintoaineita. Satojen menetys on aiheuttanut perheissä todellisen nälänhädän. Markkinahinnat ovat nousseet korkeiksi, koska papua ja maissia on niin vähän saatavilla ja kysyntä on suuri. Tämä vaikeuttaa myös lasten kouluruokailua.

Kahvi on Ugandalle tärkeä vientituote. Kahvi-istutuksista voidaankin odottaa hyvää tuottoa, koska kahvipensaat kestävät hyvin sään ääri-ilmiöitä. Satoa ei ole vielä korjattu, mutta kahvipuiden oksat ovat kasvaneet vauhdilla ja ovat terveitä.

Kummit tuovat toivoa ja apua

Katovuoden ja puutteen keskellä kummien antamat joululahjat toivat iloa, toivoa ja helpotusta perheiden taloudelliseen tilanteeseen. Kummien lähettämällä joululahjarahalla ostettiin vuohia, porsaita ja vaatteita sekä avattiin säästötilejä. Lapset perheineen ylistivät Jumalaa joululahjoista ilonkyyneleitä vuodattaen. Lahjat välittivät heille Jumalan rakkautta ja huolenpitoa.

Rukoilethan apua menetetyn sadon tuomiin ongelmiin, kouluruuan riittävyyden puolesta sekä siunausta ja varjelusta kahvisadolle.

Kuva: Mark Lugayizi
Kuvassa leikataan täytekakkua Muleteen joulujuhlassa.

Lue lisää One Wayn Ugandan kuulumisia tuoreimmasta Raportti-lehdestä (s. 26–29)

Tutustu One Wayn työhön Ugandassa.

Me häviämme tämän taistelun

Kristinusko on tänään huonommassa huudossa kuin vuosisatoihin. Halveksunta ja suoranainen viha kasvaa päivä päivältä. Kristillisen sukupuoli- ja avioliittokäsityksen tähden meitä pidetään kovina, pahoina, rakkaudettomina ja suvaitsemattomina. Hengellistä työtä kahlitaan voimakkaasti tänään eri puolilla maailmaa.

Monet odottavat, että Jumala tulee muuttamaan tämän tilanteen. Eihän tässä näin saa käydä.

Jotkut jopa uskovat, että kristityt ottavat vielä vallan maailmassa valtavien ihmeiden kautta.

Siksi haluan sanoa tänään: Me häviämme tämän taistelun. Tilanne ei muutu helpommaksi, vaan vaikeammaksi. Lopulta tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä.

Aikanaan Venäjällä bolsevikit ottivat vallan ja tappoivat paljon kristittyjä. Eräs piispa seisoi teloituskomppanian edessä, ja häneltä kysyttiin: ”Kuka nyt voittaa, Kristus vai bolsevikit?” Piispa vastasi rauhallisesti: ”Ensin voitatte te, sitten voittaa Kristus.” Ne olivat piispan viimeiset sanat.

Ystävät, ensin voittaa tämä maailma, mutta sitten voittaa Kristus.

Uskovat kauhistelevat tänään maailmanmenoa ja kaikkea sitä valhetta ja moraalittomuutta, mikä on valtaamassa maailmaa. Meitä kristittyjä parjataan valheellisesti yhä enemmän myös Suomessa. Samaan aikaan monien uskovien puheista kuultaa läpi hämmästys, pelko, viha, toivottomuus ja katkeruus. On vaarallista, jos sellainen saa sydämemme hallintaan.

Ei meidän pitäisi kauhistua kaikkea pimeyttä, sillä niin on kirjoitettu. Jos niin ei tapahtuisi, Raamattu raukeaisi tyhjiin, ja me olisimme maailman surkuteltavimpia ihmisiä. Mutta kun Raamatun sana toteutuu silmiemme edessä, se julistaa kovaan ääneen, että olemme valinneet oikean tien. Ensin voittaa tämä maailma, mutta sitten voittaa Kristus. Niin on kirjoitettu ja niin myös tapahtuu. Loppu ratkaisee, ei se, millaisten taistelujen kautta se saavutetaan.

Miksi puhun tästä tänään? Jos me emme ole valmistautuneet seurakuntana kohtaamaan koetuksia, ne lyövät meidät maahan sellaisella voimalla, että me tuuperrumme kesken matkan. Meidän täytyy ymmärtää, mitä on tapahtumassa. Se on kerrottu meille jo Raamatussa.

Meidän täytyy myös ymmärtää, että aikaa on vähän. Vapaus julistaa evankeliumia kaduilla ja kujilla on päättymässä. Olemme kulkemassa kohti sitä yötä, jolloin evankeliumin julistaminen on käynyt mahdottomaksi.

Nyt on aika käynnistää Toivon Missioita, tehdä hengellisiä TV- ja radio-ohjelmia, koota eksyneitä ja luopuneita turvaan seurakunnan yhteyteen. Nyt on aika toimia.

Lopetetaan murehtiminen ja keskitytään siihen viimeiseen tehtävään, joka seurakunnalla on vielä jäljellä. Herätys on tulossa, ja Jumala tarvitsee nyt ihmisiä, jotka lähtevät työhön uskon hengessä ja täynnä elinvoimaa ja rohkeutta – jättäen murheet Hänelle, jolle ne kuuluvat.

Teksti: Tapani Suonto

Kuva: Pixabay

Italiassa evankelioidaan ystävyydellä ja yhteistyöllä

Henkilökohtaisten ihmissuhteiden kautta tapahtuva evankeliointi inspiroi vahvasti One Way Missionin työtä tämän päivän Italiassa. ”One Way Mission Italia” -ystäväverkosto laajenee myös sosiaalisen median avulla Suomen ja Italian välillä. Sen toiminta edistää juuri evankeliointia ja muita lähetystyöprojekteja sekä rohkaisee Italian uskovia ottamaan oman paikkansa Jumalan suunnitelmissa.

Yhteistyön piiriin kuuluu myös evankelisia, vapaaehtoisperiaatteella toimivia humanitaarisia avustusjärjestöjä sekä taiteellisen ja luovan ilmaisun kristillinen verkosto.

Vahva todistus Italian työn tuloksista oli tammikuussa pidetty ensimmäinen kokous uudessa ”Gesù è la Via” (Jeesus on Tie) -seurakunnassa Ferentinon kaupungissa. Seurakuntaa johtaa pastori Rocco Mestria.

Tuula ja Maurizio Secondin lisäksi One Way Missionin Italian työhön on liittynyt Birgitta Sihvo uutena koordinaattorina.

Lue Maurizion koko artikkeli Italian työstä Raportti-lehdestä (s. 25).

One Way -seurakunnat lähellä ihmisiä

Eri paikkakuntien seurakunnista kuuluu hyviä ja rohkaisevia uutisia. Monenlaista arkista johdatusta on koettu, kun on edetty Herraan luottaen. Hämeenlinnassa ja Kuopiossa on löydetty rukousvastauksena uudet toimitilat.

Hämeenlinnassa One Way:n opetuslapseuskoulu aloitettiin syksyllä 2019. Pian koulutuksen rinnalla syntyi ajatus myös seurakuntatyöstä. Ensimmäinen sunnuntaijuhla pidettiin jo saman vuoden marraskuussa. Uuden seurakunnan toimintaan mukaan tulleista on löytynyt myös vastuunkantajia moniin tarpeellisiin tehtäviin. Viime syksynä starttasi jo kolmas lukukausi opetuslapseuskoulutusta.

Hämeenlinnan kesäiset toritapahtumat sekä kahviteltta seurakunnan edessä ovat tavoittaneet ohi kulkevaa väkeä evankeliumilla, ja vastaanotto on ollut rohkaisevaa. Rukousaiheeksi nousseet, uudet ja tarkoituksenmukaisemmat kokoontumistilat löytyivät viihtyisän puistoaukion vierestä, ja avajaisia vietettiin isänpäivänä 2021. Paikka avaa kesäisin uusia mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiseen. Odotettu pyhäkoulukin on jo aloitettu.

– Käynnistymistä on vauhdittanut Toivon Missio -tapahtuma. Seurakuntaan on siunattu uusia jäseniä, ja kävijöitä on tullut kokouksiin, kertoo Seppo Saarinen Hämeenlinnan One Way -seurakunnasta.

– Olemme oppineet, että ennen kaikkea työtä on kantanut Herra, eikä Herran odottaminen ole ollut turhaa

 

Evankeliumin kylväminen tehtävänä

Kuopion One Way -seurakunta muutti marraskuussa 2021 vuokralle adventtiseurakunnan tiloihin. Kirkkosalin lisäksi käytössä on nyt monipuolinen keittiö ja kaksi huonetta pyhäkoululle. Gospel Cafe -toiminnalle etsitään vielä ydinkeskustasta paikkaa. Uusien tilojen myötä seurakunta kokoontuu sunnuntaijuhlan lisäksi keskiviikkoisin raamattutunnille. Viikoittain rukoillaan myös kodeissa.

Pastorin, Teppo Lehtomäen, lisäksi seurakunnassa on pieni vastuunkantajien joukko. Lisäksi eri seurakunnista tulevien henkilöiden ryhmä käy perjantaisin kadulla kohtaamassa ihmisiä 2–3 hengen tiimeinä.

– Koen, että rukous on kaikkein tärkeintä, myös evankelioinnissa. Tällä hetkellä meille on annettu tehtäväksi kylvää, kertoa evankeliumi mahdollisimman monelle. Ennen kaikkea haluaisin, että kuuntelisimme, mitä Herran sydämellä on, ja saisimme siten kulkea ennalta valmistetuissa hyvissä teoissa, kertoo Kuopion One Way -seurakuntaan kuuluva Terhi Kröger.

Evankeliumi etenee. Sen viemisessä kohdataan esteitäkin, jotka voidaan voittaa rukouksen ja Pyhän Hengen voimalla.

Lue Seppo Saarisen ja Terhi Krögerin uutiset Hämeenlinnasta ja Kuopiosta kokonaisuudessaan Raportin digilehdestä (s. 16)

Kuva: Seppo Saarinen
Kuvassa Hämeenlinnan One Way -seurakunnan uudet toimitilat.

Nepalissa opiskellaan Raamattua ja käsityötaitoja

One Wayn seurakuntatyö ja evankeliointi ovat hyvässä vauhdissa Nepalissa. Kathmandun lähialueilla on valtava evankeliumin jano, ja sen vieminen köyhille syrjäseutujen ihmisille on One Wayn tavoite. Uusia seurakuntia perustetaan, ja jo aloitetuissa koulutetaan pastoreita. Raamatuntuntemukselle on suuri tarve, ja opettajia on vähän. Koulutusta pyritäänkin järjestämään useammassa paikassa.

Siligurin keskuksessa aloitettiin viime syksynä neljän kuukauden kurssi, jossa opetetaan köyhille, vailla koulutusta oleville naisille raamatuntuntemusta, käsityö- ja ruoanlaittotaitoja. Keväällä keskuksessa on tarkoitus järjestää alueen pastorien koulutus.

Lastenkodin lapset menestyvät hyvin koulussa ja kaikki haluavat seurata Jeesusta. Tilaongelma on edelleen akuutti, koska tyttöjen asuntolan vuokrasopimus on irtisanottu, mutta vuokranantajat eivät halua antaa rakennuksia lastenkotikäyttöön. Toiveena olisikin saada hankittua oma maapala Siligurista, jonne voitaisiin rakentaa lastenkoti.

Lue Virva Siivolan koko artikkeli Raportti-lehdestä (s. 24).

Kuva: One Way Mission

Joko seuraat One Way TV:n ohjelmia?

One Way TV:n monipuolisia ohjelmia voi katsella antennikanavalla 30 tai netissä osoitteessa www.oneway.tv

UUTTA NETTI-TV:ssä
Rakennatko kalliolle? Avaimia terveeseen uskonelämään -ohjelmasarja alkaa 17.2.2022. Sarjan 18 jaksoa julkaistaan aina torstaisin klo 19.00 One Way:n YouTube-kanavalla.
Opetussarjassa käsitellään kristinuskon perustotuuksia aina parannuksesta Jeesuksen toiseen tulemukseen. Sarja on tarkoitettu niin hengellisistä asioista kiinnostuneille kuin jo pidempään uskossa olleille. Se pyrkii antamaan avaimia terveeseen uskonelämään, jonka varaan on hyvä rakentaa elämää. Opettajana toimii Teppo Lehtomäki.

ONE WAY TV suosittelee:
Kapteenin pöydältä
Tapani Suonto käsittelee joka jaksossa lyhyesti ja ytimekkäästi yksittäistä, elämänläheistä raamatunopetusta. Vajaan vartin jaksoja on helppo katsella ja kuunnella silloinkin, kun aikaa arjessa on vain rajatusti.

Tutustu ohjelmatarjontaan tarkemmin osoitteessa: https://oneway.tv/fi/info

* * * * *

Näin katsot One Way TV:tä:

Antenni-TV:
One Way TV on katsottavissa antenniverkkoa käyttävissä televisioissa kanavapaikalla 30.
Ohjelma-ajat lauantaisin klo 15 ja 19, sunnuntaisin klo 9 ja 19.

Kaapeliverkko:
Kaapeliverkkoa käyttävään televisioon on mahdollista hankkia erillinen sisäantenni, jonka avulla vastaanottimen saa kytkettyä antenniverkkoon ja One Way TV -kanavan näkymään.

One Way TV netissä:
Tietokoneen, tabletin tai puhelimen selaimella osoitteessa oneway.tv

Voit seurata meitä myös Youtubessa ja lukea tuoreimpia uutisia somessa:
YouTube: One Way TV Suomi
Facebook: One Way TV

Kuva: Pixabay

Rukoilemme Intian lupaprosessin puolesta

Intian One Way Mission odottaa edelleen Intian viranomaisten päätöstä järjestölle myönnettävän rahan vastaanottoluvan suhteen. Luvan voimassaoloa jatkettiin maaliskuun loppuun asti. Työn kannalta on kuitenkin elintärkeää, että uusi lupa ulkomailta saatavien varojen vastaanottamiseksi saadaan. Kymmenet tuhannet hengelliset järjestöt ovat jo menettäneet lupansa Intiassa ja niiden toiminta on loppunut siihen, joten tilanne on myös One Wayn kannalta vakava. Laki on ollut lisäksi niin ankara, että järjestöt menettävät lupien myötä koko omaisuutensa valtiolla. Pyydämme lukijoitamme jatkamaan yhteistä rukousta asian puolesta. Jumalan sydämellä on aina aikaa leskille ja orvoille, Hän on heidän oikeuksiensa puolustaja, Hän antaa yksinäiselle kodin. Kiitos, että rukoilet.

Avustustyön tarve kasvaa

One Way -kylällä Intiassa leskien tilanne on ollut hyvä. Voimiensa mukaan käytännön töihin osallistuvien ja paljon aikaa rukouksessa viettävien vanhusten asema on monia lähikylillä asuvia parempi ja turvatumpi. Epidemian keskellä kylien vanhuksiakaan ei ole unohdettu, vaan ruuan, vaatteiden, vitamiinien ja muiden tarvikkeiden jakelu on jatkunut haastavissa olosuhteissa. Apua tarvitsevien määrä kasvaa koko ajan, ja kylällä asuvat mieslesket ovat myös hyvin haavoittuvassa asemassa ja avun tarpeessa.

One Wayllä on orpokotitoimintaa, vammaistyötä, katulapsityötä ja leskien kyläyhteisö, mutta viranomaiset ovat kiinnostuneempia siitä, mitä tehdään muun väestön kanssa. He odottavat, että yleishyödyllinen yhteisö huolehtii muidenkin tarpeista kuin vain niiden, jotka ovat nykyisten avustushankkeiden piirissä. Intian työssä joudutaankin keskittymään enemmän myös yhteiskunnalliseen auttamiseen, kuten esimerkiksi Intian siistimiseen pyrkivään ”Clean India” –hankkeeseen ja kaikkein köyhimpien kylälasten koulutushankkeeseen.

 

Teksti: One Way Mission ry  •  Kuva: Pixabay

Lue lisää Intian työstä tuoreimmasta Raportti-lehdestä (s. 20–23).

New Hope –kodin toiminnasta suomalaisen kummin silmin (s. 21).

Entisen katulapsen, Rakeshin tarina (s. 22).

Avustustyö korona-ajan Intiassa ja rukouspyyntö Intian työn jatkumisen puolesta (s. 23.)

Toivon Missiot jatkuvat

Toivon Missio -tiimit ovat järjestäneet viime marraskuusta alkaen eri puolilla Suomea vanhan ajan evankelioimiskokouksia, joissa on pidetty esillä toivon ja pelastuksen sanomaa.

Useissa kokouksissa on ollut mukana niitä kuulijoita, joilla ei ole ollut vielä henkilökohtaista uskoa. Tiimi on saanut rukoilla joidenkin puolesta ja tullut myös itse puhutelluksi evankelioimistyön merkityksestä.

Erään tutkimuksen mukaan vuonna 2008 kymmenen prosenttia uskovista oli keskustellut Jeesuksesta jonkun uskosta osattoman ihmisen kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin sama luku oli enää vain kolme prosenttia. Toinen tutkimus osoitti sen, että 83 % uskoontuloista tapahtuu ystävyyssuhteiden kautta. Meistä jokaista tarvitaankin evankeliumin eteenpäin viemisen välikappaleina lähipiirissämme enemmän kuin koskaan. Emme voi voittaa koko maailmaa, mutta voimme voittaa yhden ihmisen maailman.

Muistathan tuleviakin Toivon Missio -iltoja rukouksin, että uskosta osattomat ihmiset löytäisivät tien kokouksiin, uskovat rohkaistuisivat pyytämään läheisiä niihin mukaan, ja että Pyhän Hengen läsnäolo saisi tehdä ihmisistä armoa tarvitsevia. Sinun ja minun rukouksillamme on todellista merkitystä Jumalan edessä.

 

Toivon Mission tulevat tilaisuudet:

6.2. Kuopio (Saastamoisenkatu 10), klo 16, Markus Sainio ja Toivon sade

10.2. Seinäjoki (Kasperinviitta 13), klo 18, Markus Sainio (tilaisuus peruttu)

13.2. Turku (Kataraistentie 7), klo 16, Teppo Lehtomäki ja Hope Singers

17.2. Saarijärvi (Ilolantie 14), klo 18, Jari Lindroos ja Toivon sade (tilaisuus peruttu)

25.2. Mikkeli (Porrassalmenkatu 15), klo 19 Teppo Lehtomäki ja Toivon sade

6.3. Kuopio (Saastamoisenkatu 10), klo 16, Jouko Kuusjärvi ja Toivon sade

18.3. Kajaani (Väinämöisenkatu 13), klo 18, Teppo Lehtomäki ja Toivon sade

Tarkempaa tietoa saat seuraamalla tiedotuskanavia sosiaalisessa mediassa.

 

Lue lisää:

Teppo Lehtomäen artikkelin Toivon Missio -kiertueesta voit lukea kokonaisuudessaan Raportti-lehdestä tästä linkistä (s. 10).

Toivon Missio sai Kotkassa seurakunnan liikkeelle jo ennen missioiltaa (s. 11)

Toivon Missio Lahdessa, Porvoossa, Joensuussa ja Kajaanissa (s. 12–13)