One Way Missionin kotimaan työkeskus avautuu
Takana on yli vuosi uurastusta Hauhon entisen kunnantalon remontin parissa One Way Missionin uudeksi kotimaan työkeskukseksi. Avajaisia vietetään 21.5.2022, ja monipuolinen toiminta tapahtumineen käynnistyy toukokuussa.
One Way Center tulee olemaan merkittävä keskus siinä työssä, jota One Way tekee hengellisen uudistuksen ja herätyksen edistämiseksi Suomessa. Esirukousviikko Suomen puolesta alkaa pian avajaisten jälkeen 23.–27.5. Toiminta käynnistyy näin rukouksella ja opetuksella, johon esirukousviikkoon osallistuvia ovat johdattelemassa mm. Tapani Suonto sekä muita One Wayn vastuuhenkilöitä. Uudessa toimintakeskuksessa tullaan järjestämään säännöllisesti jo koko kesän ajan monipuolista ohjelmaa ja tilaisuuksia eri aiheista, joihin voit tutustua tarkemmin tapahtumakalenterissa.
Uusi kurssi- ja koulutuskeskus palvelee One Way -seurakuntien kotimaantyötä sekä evankelioimistoimintaa. Työssä ovat mukana kaikki eri puolilla Suomea toimivat One Way -seurakunnat. Idyllisessä Hauhon maalaispitäjässä sijaitsevan toimintakeskuksen lähimmät kaupungit ovat Hämeenlinna (30 km), Tampere (65 km) ja Lahti (65 km).
One Way Centerin valmistuminen on vain yksi askel siinä suunnitelmassa, minkä äärellä One Way on tänään. Kun varsinainen toiminta nyt alkaa, tarvitaan siihenkin paljon Jumalan ihmeitä, sillä suurin osa työstä tehdään vapaaehtoisin voimin. Majoitus- ym. maksut pyritään pitämään hyvin alhaisina, jotta mahdollisimman monet pääsevät osallisiksi tämän keskuksen siunauksesta. Yhä useampi suomalainen on toimeentulonsa kanssa kovissa haasteissa, jotka näyttävät vain kasvavan päivä päivältä. Siksi tämä hanke tulee olemaan jatkossakin uskon hanke.
Tutustu One Way Centerin toimintaan: onewaycenter.fi