Rukous- ja paastopäivä
Kutsu yhteiseen rukoukseen One Wayn työn puolesta!
One Wayn taloustilanne on heikentynyt huomattavasti kesän aikana. Tähän ovat vaikuttaneet sekä suuret investoinnit Hauholla että maailmantalouden tilanne, joka on vähentänyt mm. kolehtituloja. Olemme siinä poikkeuksellisessa tilanteessa, että olemme joutuneet ottamaan lainaa kulujemme kattamiseksi niin kotimaassa kuin lähetyskentilläkin.
Haluamme kutsua jokaista ystävää mukaan talkoisiin taloudellisen tilanteemme parantamiseksi. Tarvitsemme ennen kaikkea rukousta, että Herra ilmestyisi ja saisi vaikuttaa ihmisten sydämissä halun antaa taloudellista tukea saadaksemme talouden jälleen tasapainoon. Jokainen rahalahja on meille äärettömän tärkeä.
”Antakoon kukin, niin kuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:7)
Pidämme maanantaina 26.9. valtakunnallisen rukous- ja paastopäivän One Wayn taloudellisen tilanteen puolesta. Jos seurakunnallenne on mahdollista, olisi hyvä, jos voisitte kokoontua yhteen maanantaina 26.9. klo 18. Silloin alkaa One Way TV:n Rukousilta LIVE -lähetys, jota voi seurata One Way TV:n YouTube-kanavalla ja Facebookissa. Illassa rukoillaan One Wayn työn ja talouden puolesta.
Kiitos, kun muistatte työtämme rukouksin.
Teppo Lehtomäki