One Way Centerin kursseilla Jumala kohtaa ja varustaa

Kurssi- ja koulutuskeskus One Way Center aloitti kesällä 2022 toimintansa Hauholla. Kurssitarjonta on ollut monipuolista, ja eri aiheisia kursseja on suunnattu useille ikäryhmille, lapsista eläkeläisiin. Hauho on myös paikkakuntana idyllinen ja maaseutumainen, joka toimii erittäin viihtyisänä miljöönä vaikkapa ulkoiluun kurssin vapaa-ajalla ja rauhalliseen viikonlopun viettoon.

Monet eri kursseilla käyneet ovat kokeneet Pyhän Hengen hoitoa sekä yhteyttä muiden uskovien kanssa, rohkaistuneet evankeliointiin ja ennen kaikkea kohdanneet Jumalan. Osallistujat kertovat kutsumuksen kirkastumisesta sekä armolahjojen voimistumisesta. Evankelistakurssien antiin kuuluu myös varustaminen Jumalan valtakunnan työhön, ihmisten johdattamiseksi Jeesuksen luokse. Sielunhoitoviikossa Pyhä Henki on toiminut mm. pelkoja parantavalla tasolla.

Opetuksen lisäksi kursseilla käytetään pienryhmätyöskentelyä, jossa on helppo jakaa omia kokemuksiaan ja esittää kysymyksiä. Rukous on hyvin vahvalla sijalla One Way Centerin toiminnassa, ja mm. esirukousviikkoja on järjestetty jo useita.

Lue uusimmasta Raportti-lehdestä muutamien kursseille osallistuneiden kävijöiden jakamia kokemuksia, kuuden eri aihekokonaisuuden viikolta One Way Centerissä. Seuraa myös OWC:n tapahtumakalenteria ja varaa oma paikkasi tuleville kursseille, rukousviikoille tai yhteiseen jouluviettoon.

Kuva: Pixabay.com