Helsingin OW-seurakunta täyttää 20 vuotta

One Wayn työssä 2000-luvun alku oli suurta kasvun aikaa. Toiminta laajeni Suomessa ja työtä käynnistettiin samaan aikaan myös monilla lähetyskentillä. Suurten haasteiden äärellä tehtävät ja tarpeet kasvoivat räjähdysmäisesti. Samaan aikaan ympärillä oli suuri joukko ihmisiä, jotka tarvitsivat tukea, sielunhoitoa ja opetusta. Ainoa ratkaisu tilanteeseen oli seurakunta, jossa vapaaehtoiset tekisivät työtä huolehtien kaikista niistä tehtävistä, joita sekä kotimaan työ että lähetystyö olivat tuoneet. Se oli askel täysin tuntemattomaan, ja sen askeleen myötä kävi selväksi, miten suuri tilaus One Way -seurakunnalle oli Helsingissä. Hengellisesti kodittomia ihmisiä virtasi yhä lisää, ja moni löysi itselleen ensimmäisen todellisen seurakunnan. One Way -seurakunta kasvoi vuosi vuodelta, ja 2020-luvulla jäseniä oli jo lähes 400.

Lue uusimmasta Raportti-lehdestä Tapani Suonnon kirjoitus Suomen ensimmäisen One Way -seurakunnan haasteellisista alkuvaiheista ja toiminnan laajenemisesta.

Helsingin One Way -seurakunnan 20-vuotisjuhla on sunnuntaina 19.11.2023.
os. One Way Cafe, Kaisaniemenkatu 10
Ohjelmassa on musiikkia ja yhteislaulua, katsaus seurakunnan historiaan ym.
Puhujina: Jari Välilä ja Tapani Suonto.
Musiikissa: Heimo Enbuska, Tiina Sinkkonen sekä Vellu ja Johanna Auvinen.
Tervetuloa mukaan!