Rukoilemme Intian lupaprosessin puolesta
Intian One Way Mission odottaa edelleen Intian viranomaisten päätöstä järjestölle myönnettävän rahan vastaanottoluvan suhteen. Luvan voimassaoloa jatkettiin maaliskuun loppuun asti. Työn kannalta on kuitenkin elintärkeää, että uusi lupa ulkomailta saatavien varojen vastaanottamiseksi saadaan. Kymmenet tuhannet hengelliset järjestöt ovat jo menettäneet lupansa Intiassa ja niiden toiminta on loppunut siihen, joten tilanne on myös One Wayn kannalta vakava. Laki on ollut lisäksi niin ankara, että järjestöt menettävät lupien myötä koko omaisuutensa valtiolla. Pyydämme lukijoitamme jatkamaan yhteistä rukousta asian puolesta. Jumalan sydämellä on aina aikaa leskille ja orvoille, Hän on heidän oikeuksiensa puolustaja, Hän antaa yksinäiselle kodin. Kiitos, että rukoilet.
Avustustyön tarve kasvaa
One Way -kylällä Intiassa leskien tilanne on ollut hyvä. Voimiensa mukaan käytännön töihin osallistuvien ja paljon aikaa rukouksessa viettävien vanhusten asema on monia lähikylillä asuvia parempi ja turvatumpi. Epidemian keskellä kylien vanhuksiakaan ei ole unohdettu, vaan ruuan, vaatteiden, vitamiinien ja muiden tarvikkeiden jakelu on jatkunut haastavissa olosuhteissa. Apua tarvitsevien määrä kasvaa koko ajan, ja kylällä asuvat mieslesket ovat myös hyvin haavoittuvassa asemassa ja avun tarpeessa.
One Wayllä on orpokotitoimintaa, vammaistyötä, katulapsityötä ja leskien kyläyhteisö, mutta viranomaiset ovat kiinnostuneempia siitä, mitä tehdään muun väestön kanssa. He odottavat, että yleishyödyllinen yhteisö huolehtii muidenkin tarpeista kuin vain niiden, jotka ovat nykyisten avustushankkeiden piirissä. Intian työssä joudutaankin keskittymään enemmän myös yhteiskunnalliseen auttamiseen, kuten esimerkiksi Intian siistimiseen pyrkivään ”Clean India” –hankkeeseen ja kaikkein köyhimpien kylälasten koulutushankkeeseen.
Teksti: One Way Mission ry • Kuva: Pixabay
Lue lisää Intian työstä tuoreimmasta Raportti-lehdestä (s. 20–23).
New Hope –kodin toiminnasta suomalaisen kummin silmin (s. 21).
Entisen katulapsen, Rakeshin tarina (s. 22).
Avustustyö korona-ajan Intiassa ja rukouspyyntö Intian työn jatkumisen puolesta (s. 23.)