Tag Archive for: lähetysjärjestö

PK-konkareiden kokoontuminen

One Way järjestää erityisen, alusta asti Perjantai Kristukselle -toiminnassa mukana olleiden kokoontumisen syyskuussa. Haluamme huomioida varsinkin teitä, jotka jo 1980- ja 1990-luvuilla olitte kaduilla kanssamme, mutta kaikki muutkin ovat toki tervetulleita. Jokainen on antanut oman tärkeän panoksensa tähän työhön, josta muodostui lopulta lähetysjärjestö One Way Mission.
Illan isäntänä toimii Tapani Suonto. Mukana ovat myös Anne Suonto, Tiina Sinkkonen, Elsa Heino, Raija Lehtonen, Jarmo Vääriskoski, Lauri ja Pirjo Hakala ja monet muut vanhat konkarit. Tervetuloa konkareiden kokoukseen!

KONKAREIDEN KOKOUS
Lauantaina 2.9.2023 klo 16
One Way Cafe, Kaisaniemenkatu 10

Tervetuloa!

Kuva: Pixabay.com

 

Työnäky on kantanut 40 vuotta

Helsingin Agricolan kirkkoon kokoontuu lauantaina 23.9.2023 Perjantai Kristukselle -tapahtumaan satoja ihmisiä eri puolilta Suomea, lähetyskentän johtaja Intiasta ja monia pastoreita Suomen eri One Way -seurakunnista. Silloin on kulunut päivälleen 40 vuotta siitä, kun ensimmäinen Perjantai Kristukselle -ilta alkoi. Kuka olisi voinut uskoa, että sama työmuoto jatkuu yhä edelleen ja että sen seurauksena on syntynyt kolmessa maanosassa ja laajalti Suomessa vaikuttava kansainvälinen lähetysjärjestö?

Lue Raportti-lehden 40-vuotisjuhlanumerosta mielenkiintoinen artikkeli, joka valaisee One Way Missionin työn historiaa, 200 kristityn yhteisen rukouksen aloittamaa Perjantai Kristukselle -toimintaa, lähetysjärjestön syntyä ja matkaa joskus pimeänkin laakson kautta takaisin Jumalan valoon ja yhä laajenevaan työhön. Linkki verkkolehteen tässä.

Teksti: Hanna Torvalds / Raportti-lehden toimitus
Kuva: One Wayn arkisto