Artikkelit

Ugandan kuivuuden keskelle on valmistunut kolme uutta porakaivoa

Ugandassa kuiva kausi on ollut osassa maata pahinta, mitä farmarit muistavat. Porakaivojen valmistuminen Iziinan, Kyenyinaburon ja Rwemivubon kylille onkin suuri rukousvastaus.

Käyttöveden puute on koetellut kylien asukkaita monin tavoin, karjaa on menetetty, ja likaista, haisevaa vettä on jouduttu hakemaan 15 kilometrin päästä. Neljällä kylällä on ilmennyt vakavia juomavesiongelmia. Uusien kaivojen myötä kyläläiset tulevat autetuiksi, ja evankeliumia saadaan vietyä samalla eteenpäin.

Kyenyinaburon porakaivo sijaitsee 57 kilometriä Muleetesta länteen. Kylällä on nyt noin 300 asukasta sekä 800 oppilaan peruskoulu (primary school). Kaivo hyödyntää koulun tarpeita ja ratkaisemaan vedensaantiin liittyviä ongelmia, kuten lapsikauppaa, lasten poissaoloja koulusta sekä pandemian aiheuttamia haittoja.

Rwemivubon uusi kaivo sijaitsee lähellä Mubenden kasvavaa kaupunkia. Kylässä on noin 700 taloutta ja 800 koululaista, jotka ovat kohdennettuja käyttäjiä tälle kaivolle. Alueella olevalla vanhalla vedenhakupaikalla, joka on avoin maakuoppa, harjoitetaan erilaisia rituaaleja. Pelko henkiä kohtaan onkin ollut uuden kaivon esteenä. Kaivo saatiin lopulta valmiiksi, ja nyt ihmiset ovat todella iloisia siitä ja kiittävät Jumalaa rakkaudesta heitä kohtaan. Kristillisyyden vahvistamiseksi alueelle suunnitellaan myös uutta seurakuntaa.

Iziinan kylä kaivoineen sijaitsee lähellä Katongan luonnonpuistoa. Tiimimatkalla on tulevaisuudessa mahdollisuus päästä Iziinaan kaivovierailulle ja samalla luonnonpuistoon. Paikalliseen seurakuntaan kuuluu noin sata ihmistä.

Rukoilemme, että koronatilanteen helpotettua voisimme järjestää Ugandaan kaivomatkan, jolloin käymme katsomassa rakennettuja kaivoja ja vierailemme paikallisissa seurakunnissa. Muistetaan rukouksin myös niitä köyhiä kyliä, joissa yhä kärsitään vedenpuutteen vuoksi.

Teksti Mark Lugayizi ja Arto Mäki-Nevala, kuva Mark Lugayizi

Lue koko artikkeli Ugandan uusista porakaivoista Raportti-lehdestä.

Tutustu One Wayn Ugandan-työhön ja aiempiin porakaivohankkeisiin tästä linkistä.

Haluaisitko olla kummi yhdelle lapselle ja muuttamassa lapsen tai jopa kokonaisen sukupolven elämää? Tutustu One Wayn kummilapsityöhön Ugandassa lyhyen videon kautta tästä.