Tag Archive for: Pyhäkoulu

Lapsityön hedelmä ulottuu sukupolvien yli

Seurakuntien lapsityön merkitys kasvaa koko ajan, sillä hengellistä perintöä ja opetusta ei välttämättä enää siirry sukupolvelta toiselle. Lapsuus on hengellisen kylvön kannalta erityisen otollista aikaa; erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan 85 % uskovista on tullut uskoon 4–14 -vuotiaana. Moni aikuisena uskoon tullut kertoo kuulleensa isovanhemmilta Jumalasta, mutta oman kodin piirissä ja arjen pyörteissä hengellinen kasvu on voinut jäädä ulkoa opitun iltarukouksen varaan – valitettavan usein vaille sitäkin. Seurakunnan pyhäkoulutyö antaa lapselle erityisen mahdollisuuden syventyä Jeesuksen sanoihin ja Raamatun aarteisiin.

Saarijärvellä pyhäkoulutyötä tekevä Eevi Alanko on itse lähtöisin uskovasta kodista, jossa mummo rukoillen kantoi lapsiaan ja lastenlapsiaan. Eevi kertookin säilyttäneensä lapsenuskonsa, ja mummon kertomilla raamatunjakeilla oli suuri merkitys myöhemmissä vaiheissa.

Korona-aikana Eevi sai Jumalalta puhuttelevan näyn lastensa hengellisestä janosta. Hän alkoi puolisonsa Antin kanssa pitää pyhäkoulua kotonaan omille lapsilleen.

– Kun kerroin kotipyhäkoulustamme veljelleni Miikalle, sain kuulla, että Saarijärven One Way -seurakunnassa on rukoiltu lapsityön puolesta jo pitkään. Ymmärsimme Antin kanssa, että voimme siirtyä pitämään pyhäkoulua One Way -seurakunnan tiloihin ja samalla useampikin lapsi saisi kuulla Jumalan Sanaa, Eevi kertoo.

Nyt pyhäkoulua pidetään kaksi-kolme kertaa kuukaudessa. Eevin ja Antin lisäksi mukana on Miikan vaimo Janika Grönqvist ja toisinaan myös Satu Lahtela. Jumalalta saatu näky ja kutsumus on myös osoittautunut palkitsevaksi. Se ei kuluta tekijäänsä, vaan antaa ilon.

One Way tukee perheitä sekä antaa lapsi- ja pyhäkoulutyön koulutusta

One Wayn lapsi- ja pyhäkoulutyön kouluttajana ja vastuuhenkilönä puolen vuoden työkautta aloittaneen Sirkku Porkan tehtävänä on innostaa ja tukea OW-seurakuntia lapsityössä sekä kartoittaa työn tilanne. Sen ohella hän kouluttaa Helsingissä draama- ja pantomiimiryhmää, jota One Way -seurakunnat voivat myös tilata esiintymään Toivon Missio -tapahtumiin. Sirkulla on monipuolinen kokemus lapsi- ja nuorisotyöstä sekä draama- ja nukketeatteriesityksistä, mikä on nyt seurakuntien hyödynnettävissä.

Lapsityöhön liittyy myös perhetyö. One Way haluaa rohkaista vanhempia ja antaa heille välineitä lasten kristilliseen kasvatukseen mm. järjestämällä 22.–24.7. perheleirin Hauholla sekä 26.–28.8. lapsityön yhteys- ja koulutuspäivät, joissa myös Sirkku on mukana.

Seuraa One Way Centerin tapahtumakalenteria, joka päivittyy kesän aikana.

Lue Raportti-lehdestä sivulta 12–13 Eevin ja Antin koko tarina, jossa he kulkevat Jumalan johdatuksessa pyhäkoulutyöntekijöiksi ja sisälle One Way -seurakuntaan sekä Sirkun lapsityöstä hänen pitkäaikaisen nukketeatterikokemuksensa myötä.

Rukoilethan myös Suomen lasten ja seurakunnissa tehtävän lapsityön puolesta.

Kuva: Samuli Lahtela. Kuvassa Janika Grönqvist opettamassa lapsille Raamatun kertomuksia.
Teksti: Hanna Torvaldsin artikkeleista